sunnuntai, 27. toukokuuta 2012

Osasinpas vielä


Kaivoin laatikoiden kätköistä esiin sahan ja lankaa. Illan tavoitteena oli saada aikaiseksi lahja tämän kevään ylioppilaalle:
Käsin punottu kaulakoru 1,5 mm hopealangasta, pituus noin 40 cm.
Salpalukko hopeaa. Riipuksena AAA-luokan viistehiottu vuorikristalli (halkaisija 13 mm). Yksinkertaista.





maanantai, 26. maaliskuuta 2012

Violettia

Pidän paljon ametisteista, mutta jostain syystä ne eivät useinkaan päädy koruiksi asti. Korujen tekoa käynnistellään pikkihiljaa peruskaulakorulla ametistitableteilla ja pienillä hopeahelmillä höystettynä.


maanantai, 12. maaliskuuta 2012

Be my Valentine?

Myöhästynyttä ystävänpäivää kaikille! Valentine-sydän on odottanut ranteessa kuvaamista jo kuukauden päivät, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.


Rannekoru 1,2 mm hopeaa ja Swarovskin vino kristallisydän.

sunnuntai, 20. marraskuuta 2011

Craft if Forward 2011

Craft it forward - haaste on odottanut inspiraatiota jo pitkään. Nämä viime viikonloppuna valmistuneet lamppuhelmet päätyivät vihdoin ja viimein korvakoruiksi asti. Lamppuhelmissä on rubino oro - lasiin (kullalla aikaan saatu ihana tummavadelmanpunainen) yhdistettynä eri purppuran ja turkoosin sävyjä.


torstai, 17. marraskuuta 2011

Hiljaiselon jälkeen

Koruilu ja lamppuhelmirintamalla on vietetty hiljaiseloa. Muuttunut työtilanne ja jatkuva matkustelu on imeneyt kaiken ylimääärisen energian. Viime viikonloppuna kuitenkin sain puristettua aikaa lamppuhelmien tekoon ja pukin konttikin sai samalla ensimmäisen täytteensä: Ilopilleri-kaulakoru hopeasta ja värikkäistä lamppuhelmistä.

sunnuntai, 10. huhtikuuta 2011

Valoisa ilta

Helmikuisen ÄHH-ponnistuksen jälkeen en ole vilkaissutkaan helmilaatikoihin sillä silmällä. Nämäkin mustat ihanuudet ovat odottaneet inspiraatiota jo jonkin aikaa - isot, halkaisijaltaan 20 mm, pintakäsitellyt akaatit saivat nyt seurakseen papuketjua sekä hillolaatikon kätköistä viimeisen ison hopeasydämen.


Ihana lisääntyvä valo mahdollistaa korujen kuvaamisen jopa kahdeksan aikaan luonnon valossa. Tervetuloa kevät!

torstai, 17. maaliskuuta 2011

Craft it forward 2011

Huomasin ystäväni Marjan ihanasta Soppaa ja silmukoita blogista mainion idean käsitöiden ystäville. Koska sääntöjen mukaan minulla on aikaa koko vuosi niin laitetaan hyvä idea kiertämään:

Lyhyesti kerrottuna idea on se, että viisi ensimmäistä kommentoijaa saa minulta jonkun itsetehdyn jutun, jonka teen tätä haastetta varten ja lupaan myös kertoa haasteen etenemisestä täällä muiden helmitarinoiden joukossa. Jokainen niistä viidestä lahjan saajasta lupaa samalla jatkaa haastetta eteenpäin, tehden itse viidelle ihmiselle jotain. Aikaa haasteen toteuttamiselle on koko tämä vuosi 2011. Nyt kaikki tutut ja tuntemattomat, rohkeasti vaan mukaan!